Rakennusyhtiön kestävin teko on rakentaa laadukkaasti

Peabin tavoitteena on olla yhteiskuntavastuun edelläkävijä, ja ympäristövastuulla on tässä merkittävä osa. Pyrimme jatkuvasti ehkäisemään ympäristö- ja ilmastoriskejä sekä minimoimaan toimintamme vaikutuksia ympäristöön ja ilmastoon. Ympäristö- ja ilmastotyö on meillä järjestelmällistä, ja noudatamme lakeja sekä muita ympäristöön liittyviä yhteiskuntavaatimuksia. Varmistamme myös, että työntekijöillämme on työtehtäviinsä nähden tarpeellinen asiantuntemus ympäristö- ja ilmastovaikutuksista.

Pyrimme vähentämään toiminnan ympäristövaikutusta

Keskitymme ympäristö- ja ilmastotyössämme aktiivisesti toimintamme niihin osa-alueisiin, joilla vaikutuksemme on suurin. Tavoitteenamme on luopua ympäristölle ja terveydelle vaarallisten aineiden käytöstä, parantaa toimintamme resurssitehokkuutta ja saavuttaa ilmastoneutraalius. Teemme jatkuvasti töitä ja parannuksia suojellaksemme tehokkaammin ympäristöä ja ilmastoa. Peabin työmailla olevat työntekijät ja liikekumppanit ovat vastuussa poikkeamien ja ympäristötapahtumien raportoimisesta. Kannustamme työntekijöitämme hankkimaan tietoa ympäristölle sopivista tekniikoista sekä kehittämään ja jakamaan niitä.

Meille Peabilla ympäristövastuu on konkreettisia tekoja. Rakentaessamme joudumme aina väistämättä kuluttamaan luonnonvaroja, joten on erittäin tärkeää kuluttaa niitä niin vähän kuin mahdollista. Aina kun voimme tähän vaikuttaa, haluamme vaikuttaa. Suunnittelemme esimerkiksi aina, miten voimme kierrättää materiaaleja ja hyödyntää purkumateriaaleja mahdollisimman tehokkaasti. Kiinnitämme myös huomiota energiankulutukseen työmaillamme.                                                         

Peabin strategiassa asiakkaat ovat vahvasti keskiössä. Haluamme tarjota asiakkaillemme kestävän kehityksen mukaisia tuotteita. Asiakkaat, erityisesti sijoittajat, vaativat yhä enenevissä määrin, että huomioimme ympäristöasiat tuotteissamme ja toiminnassamme. Esimerkiksi asuntorakennuttamisessa pyrimme kertomaan mahdollisimman selkeästi ja konkreettisesti, millaisia asioita teemme kestävän kehityksen eteen.

Peabin ympäristötavoitteet

Suomessa toteutamme koko Peab-konsernia koskevia ympäristötavoitteita ja viemme niitä toiminnassamme käytännön tasolle. Suunnittelemme konkreettiset teot, joilla pääsemme tavoitteisiin aikataulussa.  

Vuonna 2030 olemme luopuneet ympäristölle ja terveydelle vaarallisten tuotteiden käytöstä.

Vuonna 2040 toimintamme on 100-prosenttisen resurssitehokasta.

Vuonna 2045 olemme ilmastoneutraaleja.

Omassa tuotannossa vähennämme CO2-päästöjä 60 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Tuotantopanostuksissa ja ostetuissa palveluissa vähennämme CO2-päästöjä 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Ympäristöjohtaminen

Peabilla ympäristövastuuta johdetaan niin koko konsernin tasolla kuin yksittäisillä työmailla. Ympäristöjohtamiseen kuuluvat myös Peabin ympäristöpolitiikka, ympäristötavoitteet ja ympäristösertifikaatit.

Energia ja ilmasto

Energiankulutuksen vähentäminen on ympäristötyössämme hyvin merkittävässä roolissa. Energiatehokkuus on tärkeää sekä rakentamisen aikana että rakennusprosessin päätyttyä.

Kiertotalous, raaka-aineet ja materiaalit

Kiinnitämme erityistä huomiota jätteiden kierrätykseen ja lajitteluun. Pyrimme kierrättämään materiaaleja mahdollisimman tehokkaasti. Valitsemme tuotteita, jotka kuormittavat ympäristöä mahdollisimman vähän, ja minimoimme hukkamateriaalin määrän. Teemme töitä ympäristölle ja terveydelle haitallisten aineiden käytön vähentämiseksi.

Biodiversiteetti

Luontokadon pysäyttämiseksi tarvitaan merkittäviä muutoksia, sillä luontokato on riski koko yhteiskunnalle. Rakennusteollisuus RT:n biodiversiteettikartta rohkaisee rakennusalan luontopositiivista siirtymää. Peab tukee RT:n biodiversiteettityötä ja tulee toteuttamaan sitä omassa toiminnassaan.

ECO-tuotteemme

Ajankohtaisia artikkeleita

Ilmastonmuutos haastaa rakentamisen – Peab sai Suomen ensimmäisen kosteudenhallintasertifikaatin

Rakentamisen Laatu RALA ry on myöntänyt Peabille ensimmäisenä Suomessa kosteudenhallintasertifikaatin. Sertifiointi kertoo, että meillä kosteudenhallinta otetaan systemaattisesti huomioon rakentamisen joka vaiheessa. Laadukas kosteudenhallinta on viime vuosina noussut entistäkin tärkeämmäksi, kun ilmastonmuutos ja sään ääri-ilmiöt haastavat rake...

Esittelemme maailman ensimmäisen fossiilivapaata terästä hyödyntävän rakennuksen Ruotsissa

Peab ja SSAB ottavat seuraavan askeleen yhteistyössään ja esittelevät yhdessä Ruukki Constructionin ja Wihlborgs-kiinteistöyhtiön kanssa Ruotsin Lundissa maailman ensimmäisen rakennuksen, jossa on käytetty fossiilivapaata terästä. Rakennuksen seinä- ja kattorakenteet ovat Ruukki Constructionin suunnittelemia ja valmistamia. Osa rakennustuotteist...

Peab Asfalt ja Stara testaavat sähkökäyttöistä jyrää Helsingissä

Sekä Peab Asfalt että Helsingin kaupungin Stara pyrkivät kohti kestävämpää tulevaisuutta pienentämällä ilmastojalanjälkeään. Kesän aikana Helsingin kaupungin päällystystöissä on testattu sähkökäyttöistä jyrää, joka säästää työn hiilidioksidipäästöjä vihreällä sähköllä ladattaessa 100 % dieselkäyttöiseen jyrään verrattuna.

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.